Nationalismi ei voi koskaan toteutua täydellisesti. Maailmassa ei ole olemassa yhtään kansaa, joka asuisi jollain alueella ja olisi täysin yhtenäinen kielellisesti ja kulttuurisesti. Siksi nationalismi johtaa aina riitoihin siitä, ketkä kuuluvat kansaan ja ketkä ovat ulkopuolisia.

Ruotsinkielinen sivistyneistö oli tuonut nationalismin ja kansallisromantiikan Suomeen 1800-luvun alussa. 1860-luvulla monet ruotsinkieliset alkoivat kuitenkin olla huolissaan suomen kielen aseman paranemisesta. Esimerkiksi Runeberg halusi, että ruotsi säilyy Suomen ainoana virallisena kielenä. Hänen mielestään suomen kieli oli tarkoitettu ainoastaan maaseudun ihmisten puhekieleksi. Ruotsin kieli sen sijaan oli kulttuurin ja sivistyksen kieli. Monet ruotsinkieliset ajattelivat, että Suomen kansalla pitäisi olla kaksi kieltä: suomi ja ruotsi.

Snellmanin johtamat fennomaanit olivat eri mieltä Runebergin kanssa. He halusivat, että kaikki Suomessa asuvat ihmiset alkavat käyttää suomen kieltä. Fennomaanit ajattelivat, että vain suomen kieltä puhuvat ihmiset kuuluvat Suomen kansaan. Se tarkoitti, että ruotsinkieliset menettäisivät oman kulttuurinsa ja kielensä. Se pelotti ruotsinkielisiä.

Jotkut ruotsinkieliset ajattelivat, että suomenkieliset ja ruotsinkieliset ovat syntyperänsä perusteella niin erilaisia, etteivät he voi muodostaa yhtenäistä kansaa. He kannattivat rotuoppia, joka oli tuohon aikaan suosittu ajattelutapa Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Rotuopin mukaan ihmiset voidaan jakaa  eri rotuihin, jotka ovat eriarvoisia. Ruotsinkielinen rotu oli suomenkielistä rotua ylempi. Rotuopin kannattajien mielestä suomenkieliset eivät osanneet luoda korkeaa kulttuuria, vaan he pystyivät ainoastaan vastaanottamaan sitä. Siksi suomalaisten piti tyytyä köyhään ja yksinkertaiseen elämään maaseudulla. Ruotsinkielisten tehtävänä taas oli hallita heitä. Samaan aikaan rotuoppia sovellettiin myös Afrikassa. Britit ja ranskalaiset perustelivat imperialismia ja Afrikan valloitusta sillä, että afrikkalaiset ovat alempi rotu, eivätkä he pysty luomaan korkeaa kulttuuria.

Suomen kielen asema herätti paljon kiistoja 1800-luvun lopulla ja sivistyneistö jakaantui sen takia kahtia. Svekomaaneiksi kutsuttu ryhmä halusi säilyttää ruotsin kielen aseman. Fennomaaneiksi kutsuttu ryhmä taas halusi parantaa suomen kielen asemaa. Kieliriidan pohjalta syntyivät Suomen ensimmäiset puolueet 1860-luvulla.

Svekomaanien vastustuksen vuoksi suomen kielen asema parani hitaasti. Suomesta tuli Suomen toinen virallinen kieli vasta 1900-luvun alussa. Ruotsin kieli säilytti asemansa Suomen toisena virallisena kielenä. Kieliriidat nousivat uudelleen esiin Suomen itsenäistymisen jälkeen, ja ne huononsivat pitkään Suomen ja Ruotsin valtioiden välisiä suhteita.