Maaseudulla otettiin 1800-luvulla käyttöön uusia keksintöjä. Niiden ansiosta maatalous muuttui tehokkaammaksi ja ruokaa riitti yhä useammalle ihmiselle. Lisäksi lääketiede kehittyi ja lapsikuolleisuus väheni. Sen seurauksena väestö alkoi kasvaa voimakkaasti maaseudulla.

Samaan aikaan kaupunkien tehtaisiin syntyi paljon uusia työpaikkoja. 1800-luvulla monet ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Esimerkiksi Lontoossa oli 1800-luvun alussa vain miljoona asukasta, mutta sata vuotta myöhemmin jo yli 6 miljoonaa asukasta.

Kaupungit kasvoivat aluksi ilman kunnollista suunnittelua. Maaseudulta muuttaneille ihmisille rakennettiin huonolaatuisia vuokrataloja tehtaiden läheisyyteen. Näistä työväen asuinalueista alettiin käyttää nimitystä slummi.

Slummeissa asuttiin ahtaasti, eikä niissä ollut viemäreitä, vesijohtoja tai kunnollisia tiloja peseytymiseen. Asuntoja oli liian vähän ja siksi asukkaiden oli vaikea valittaa korkeasta vuokrasta tai asunnon huonosta kunnosta. Huonon hygienian takia sairaudet, kuten tuberkuloosi ja kolera, levisivät helposti. Myös rikollisuus oli yleistä. Huonosti valaistuilla kaduilla saattoi helposti joutua ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi.

Teollisuuskaupunkien ongelmana oli myös huono ilmanlaatu. Tehtaissa ja talojen lämmityksessä käytetty kivihiili muutti ilman savuiseksi. Hengittäminen oli vaikeaa ja savu aiheutti monia sairauksia.

1800-luvun puolivälin jälkeen kaupunkien ongelmiin alettiin etsiä ratkaisuja. Silloin rakennettiin ensimmäiset viemärit ja vesijohdot, joiden ansiosta hygienia parani ja sairaudet vähenivät. Kaupunkeihin varattiin myös tilaa puistoille ja katuja muutettiin leveämmiksi. Rikollisuutta vähennettiin palkkaamalla lisää poliiseja ja parantamalla katujen valaistusta. Työmatkat helpottuivat, kun metrot ja raitiovaunut alkoivat kuljettaa ihmisiä. Esimerkiksi Lontoon metro avattiin vuonna 1863. Monet kaupunkien ongelmat, kuten huono ilmanlaatu, säilyivät kuitenkin ennallaan.

Widnesin teollisuuskaupunki Englannissa 1800-luvun lopulla.