Jatkosodan aikana Suomi valloitti Neuvostoliitolta Itä-Karjalan alueen. Siellä asui paljon ihmisiä, jotka puhuivat suomen sukulaiskieliä, kuten karjalaa. Suomalaiset nationalistit olivat jo pitkään haaveilleet Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen. He halusivat luoda Suur-Suomen, joka yhdistäisi kaikki Suomen sukulaiskansat samaan valtioon. Jatkosota tarjosi Suur-Suomen kannattajille tilaisuuden toteuttaa unelmansa. Suomen armeijan päällikkö Mannerheim antoi sodan alussa käskyn, jossa sanottiin:
”Vapaussodan taistelijat, talvisodan maineikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Karjalan vapaus ja suuri Suomi välkkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen. Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.”
Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä Itä-Karjalan aluetta alettiin valmistella Suomeen liittämiseen. Alueella asunut väestö jaettiin kahteen osaan: suomensukuiseen väestöön ja ei-suomensukuiseen väestöön. Suomensukuiset ihmiset saivat yleensä jäädä koteihinsa asumaan. Heille perustettiin kouluja, joissa opetettiin suomalaista kulttuuria. Ei-suomensukuiset ihmiset taas joutuivat jättämään kotinsa ja heidät suljettiin keskitysleireille. Keskitysleireillä oli huonot olosuhteet, ja tuhansia ihmisiä kuoli niillä nälkään ja sairauksiin.
Suur-Suomi aatteen kannattajat ajattelivat, että Itä-Karjalan väestö ottaisi Suomen armeijan vastaan vapauttajana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan suurin osa ihmisistä suhtautui suomalaisiin sotilaisiin samalla tavalla kuin minkä tahansa vieraan valtion sotilaisiin. Suurin osa Itä-Karjalaan jääneistä ihmisistä oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Heidän perheidensä miehet taistelivat samaan aikaan Neuvostoliiton puolella.