Euroopassa levisi 1800-luvun alussa nationalismi-aate. Sen mukaan ihmiset jakaantuvat eri kansoihin. Kansalla tarkoitettiin ihmisryhmää, jolla on yhteinen kieli, uskonto ja historia. Nationalismi-aatteen kannattajat ihailivat omaa kansaa ja ajattelivat, että se on parempi kuin muut kansat. Nationalismin mukaan valtioiden rajojen pitäisi noudattaa kansojen välisiä rajoja. Se tarkoitti, että jokaisen kansan pitäisi saada oma valtio.
1800-luvun alussa suurin osa Euroopan valtioista oli monikansallisia. Se tarkoitti, että niissä asui useita eri kansoja ja puhuttiin useita eri kieliä. Nationalismi aiheutti Euroopan valtioissa paljon kapinoita ja väkivaltaisuuksia. Kaikki kansat halusivat nyt oman valtion. Esimerkiksi Puola oli liitetty Venäjään vuonna 1815, ja siellä oli autonomia kuten Suomessakin. Nationalismin seurauksena puolalaiset nousivat kapinaan vuosina 1830 ja 1863. Venäjän armeija lopetti kapinat, ja Puola menetti autonomian.
Nationalismi levisi 1800-luvun alussa myös Suomeen. Suomessa nationalismi ei kuitenkaan aiheuttanut kapinoita, vaan se ilmeni maltillisena kansallisromantiikkana. Se tarkoittaa, että sivistyneistö ja taiteilijat alkoivat ihailla ja tutkia suomenkielistä kansaa ja kulttuuria. Suomalaisten historiasta ja kulttuurista kirjoitettiin kirjoja ja kuvataiteilijat maalasivat kuvia Suomen luonnosta ja tavallisen kansan elämästä. Suomessa nationalismi näkyi vain kulttuurissa ja taiteessa, ei politiikassa.
Venäläiset tukivat aluksi suomalaista kansallisromantiikkaa. Heidän mielestään oli parempi, että suomalaiset tuntevat itsensä mieluummin suomalaisiksi kuin ruotsalaisiksi. Venäläiset ajattelivat, että suomalaista Suomea on helpompi hallita kuin ruotsalaista Suomea. Suomalaiset kansallisromantiikan kannattajat eivät vastustaneet Venäjän valtaa eivätkä vaatineet Suomelle itsenäisyyttä. Se sopi hyvin venäläisille. 1800-luvun lopulla nationalistiset ajatukset levisivät myös kansan keskuuteen ja suomalaiset alkoivat ajatella, että he ovat oma kansa. Tästä käytetään nimitystä kansallinen herääminen.